19.4.2023

HEVOSET UKRAINALAISTEN LASTEN TUKENA

Kirjoitin teille viime vuonna siitä, miten hevoset ja talliyhteisö ovat olleet avuksi lapsille ja aikuisillekin, kun Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainaan. Tallilla kauheat uutiset unohtuvat ja elämä jatkuu ennallaan. Ukrainan sota ja etenkin ukrainalaisten lasten kärsimys koskettivat ja halusimme auttaa konkreettisesti sotaa paenneita perheitä. Pyysimme ukrainalaisia lapsiperheitä tallillemme ja tarjosimme ilmaisia ratsastustunteja. Tallimme juniorit innostuivat heti ideasta ja olivat innolla mukana auttamassa. Oli liikuttavaa nähdä, miten sujuvasti lapset löysivät tavan kommunikoida keskenään, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Minulla oli käytössä kuvakortteja, joiden avulla pystyin selittämään, mitä tehdään. Lapset myös innolla opettivat minulle hevosalan sanastoa omalla kielellään. Opin esimerkiksi, että ravi on ryssyu ja satula sidlo.

 Juniorit myös lahjoittivat ratsastusvaatteita ja leluja ukrainalaisille. Ilo oli molemminpuolista.

 Osa ukrainalaisista lapsista oli harrastanut ratsastusta ennenkin ja ilmiselvästi kaivannut tallille hevosten pariin.  Pienet asiat ilahduttivat lapsia , he ihailivat esimerkiksi tallissa asustavia pääskysiä.  Poneja he halasivat pitkään ja osoittivat niille paljon rakkautta. Sen katseleminen sai kyyneleet silmiin. 

En loppujen lopuksi tiedä, kuka tästä hyötyi eniten, sillä se että me pääsimme konkreettisesti tekemään jotain ukrainalaisten hyväksi auttoi myös omaan sota-ahdistukseen. 

Jatkossakin aiomme mahdollistaa ukrainalaisten lasten ratsastustunnit ja toivomme tähän myös jotakin yhteistyötahoa mukaan, jotta toiminta saataisiin vakiinnutettua. 

Hevosia on maailmalla paljon käytetty sotatraumoista kärsivien kuntoutukseen ja tulokset ovat olleet hyviä. Esimerkiksi Australiassa sotaveteraanit kuntouttavat hylättyjä laukkahevosia. Nämä hevoset kärsivät usein myös traumoista. Hevosta hoivaamalla hoitaa myös itseään. 

Aina ei löydy sanoja tai ei jaksa puhua raskaista kokemuksista. Hevosen kanssa saa olla hiljaa, se ymmärtää silti. 

Gazassa sotatraumoista kärsiville lapsille tarjotaan ratsastusterapiaa. Hevosen selässä voi kokea vapauden tunteen, vaikka elääkin saarrossa. Hevoset herättävät myös tulevaisuuden toivoa. Eräs gazalainen poika kertoo nykyään haaveilevansa esteratsastajan urasta.

Tärkeintä ei kuitenkaan ole itse ratsastus, vaan lasten yhteys hevosiin ja se ilo, mitä tallilla saa kokea. 

Hevosella on erityinen voima eheyttää ihmistä. 

Winston Churchill on pukenut tämän hienosti sanoiksi:

“There is something about the outside of a horse that is good for the inside of a man.”